SÄPIN MAJAKKASAAREN HISTORIA

Säppi alkoi kohota merestä noin vuonna 900.  Länsirannat ovat kallioisia ja itärannat kivisiä.  Kalliot ovat oliividiapaasia, mutta pääosa irtokivistä ovat hiekkakiveä - Satakunnan maakuntakiveä.  Saarella esiintyy myös graniittia, gneissiä ja rapakiveä.  Säppi on diapaasikohouma, jonka ympärille jääkausi on kasannut moreenia ja jota aallokko on myöhemmin lajitellut.  Korkokuvaltaan saari on kankaremaata.

Majakka saatiin Säppiin varsin pitkän valmistelun jälkeen.  Säpin ja kahden muun majakan, Ulkokallan ja Marjaniemen majakoiden, rakentamisesta tehtiin periaatepäätös jo 1863-1864 valtiopäivillä.  Suomen luotsilaitoksen 1870-luvun majakoiden rakennusohjelma toi Säppiin nykyisen valomajakan. 

Säppi -nimi

Säppi -nimen arvellaan periytyvän saarella joskus asuneelta Sibbe -nimiseltä mieheltä.  Säpistä on käytetty vuosien saatossa montaa eri nimeä, kuten Säppi, Sabbon, Säbben, Sebbskär, Sebskär, Säbbskär ja Säbbskärholm.   Vuoden 1650 kartassa on Säppi nimellä Sebskär.  Vuonna 1803 oli nimi Säbben.  Yleisin nimitys virallisissa asiakirjoissa oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa Säbbskär.

Merimerkistä majakkaan

Säppi oli menneinä vuosisatoina Ruotsin ja Pohjanmaan välisen laivareitin varrella.  Tämän johdosta Säppi oli laivoille hyvin tärkeä maamerkki.  Porin porvarit rakensivat Säppiin merimerkin todennäköisesti vuonna 1779.   Riukukaasa oli koottu pitkistä riu'uista eli saloista ja se oli noin 18 metriä korkea.  Kaasan huipulle oli nostettu tynnyri.  Pimeinä aikoina kaasan lähellä poltettiin myös avotulta laivojen ohjaamiseksi oikealle reitille.

Seppo Laurell'in tutkimusten mukaan tämä merimerkki oli jo vuonna 1837 pahoin lahonnut ja vuonna 1842 kaasa kaatui maahan.  Lasse Wahlroosin tekemien tutkimusten mukaan Suomen Luotsi- ja majakkalaitoksen ylijohtajan raportissa 13/25 helmikuuta 1851 mainitaan mm. "Majakka rakennettaisiin paikalle, missä nykyisin on riukukaasa".

Säpin ensimmäinen majakka

Hänen Keisarillinen Majesteettinsa antoi vuonna 1851 luvan rakentaa Säpin luodolle, Reposaaren luotsiaseman sisääntuloväylälle, tunnusmajakan.  Asiaa hoitanut vara-amiraali sai kolme tarjousta; Porin kaupungin pormestarilta Claes Wahlbergiltä, luotsiylitarkastaja ja esikuntakapteeni Avellanilta sekä porilaiselta kauppiaalta Gustaf Sohlströmiltä.  Vara-amiraali suositteli majakan rakentamista Avellanin piirustusten mukaan ja sijoituspaikaksi silloinen riukukaasan paikka.  Sitä, millainen majakka Säppiin rakennettiin vuonna 1852, ei ehkä täysin tunneta. 

Seppo Laurell'in kirjassa "Majakat" on hieman erilainen majakka kuin Lasse Wahlroosin Valtion arkistosta löytämät Claes Wahlbergin majakan piirustukset, joista sanotaan, että sellaiset on rakennettu Säppiin. Nämä molemmat majakat olivat piirustusten mukaan 6-kulmaisia.

Säpissä on vielä jäljellä silloisen majakan tukeva kiviperustus, joka on 4-kulmainen.  Perustuksen ulkomitat ovat 6 x 6 metriä.  Perustuksen paksuus on 75-80 cm ja korkeus 80-100 cm.  Juuri tämä on vuonna 1852 rakennetun majakan perustus, sillä se sijaitsee vanhan kartan ja kerrotun perimätiedon mukaisessa paikassa. Tämänkaltainen tunnusmajakka seisoi Säpin läntisellä rannalla vuosina 1852-1873.

Majakan rakentaminen

Arkkitehti Axel Hampus Dahlströmin piirustukset Säppiin rakennettavasta valomajakasta valmistuivat helmikuussa vuonna 1871.  Majakan lisäksi Dahlström piirsi majakkamestarin ja vanhemman majakanvartijan talon, kahden nuoremman majakanvartijan talon, leivonta-, pesu- ja saunarakennuksen, ison varastorakennuksen kellareineen sekä kaksoiskäymälän.

Valomajakan rakentaminen alkoi keväällä 1873.  Majakkatorni rakennettiin Säpin saaren läntiselle rannalle, mereltä Porin satamaan johtavan kulkuväylän varrelle.  Rakennusalustana oli tukeva kallio ja rakennusaineena punaisia tiiliä.

Ensin kalliolle tuli graniittiperustus, joka on 1,2 metriä korkea ja sen ulkopuolinen halkaisija on 6,54 metriä.  Kivijalasta 8,3 metrin korkeuteen tehtiin ulkoneva rengas, jossa on pyöreä torni.  Sen halkaisija on 6,24 metriä.  Tästä 9,5 metrin korkeudesta ylöspäin jatkui rakennus katkaistun kartion muotoisena.  Osan korkeus on 18,7 metriä.  Kartion alempi halkaisija on 5,5 metriä ja ylempi halkaisija 3,7 metriä.  Majakan korkeus on 28,21 metriä.
 

Majakan torni kalkittiin valkoiseksi.  Tornin sisäpuolinen osa koko
tornin korkeudelta on 2,37 metriä.  Keskiössä on umpinainen pyöreä
pylväs, jonka halkaisija on 0,6 metriä.  Tätä pylvästä kiertävät puiset
portaat ylös torniin (139 askelmaa).  Keskuspylväs ulottuu tornin
yläosaan tehtyyn vahtihuoneeseen asti.  Huoneen korkeus on 2,25
metriä.  Majakan yläpäässä on ulkoneva rengas, jonka päällä on
kaiteilla suojattu kävelykansi.  Kävelykannen tasosta ylöspäin on
linssihuone, jonka alaosa muurattiin tiilistä pyöreän muotoiseksi. 
Muurauksen päällä on 8-kulmainen lasiseinä.  Lasien peitteet, jotka
samalla ovat kuparisen kupolikaton kannattimina, ovat messinkiä. 

Majakka huojui myrskyllä, joten sen ulkokuoren päälle asennettiin
rautavanteet ja niistä vedettiin vaijerit alas kallioon.  Majakkatornin
tiiliseinämä alkoi kuitenkin rakoilla tukivanteiden kohdalta.  Majakka koki ulkoisen muutoksen vuoden 1930 elo-syyskuussa, kun tornin muurausta vahvistettiin 15 senttimetrin vahvuisella teräsbetonikerroksella.  

Majakkavalo

Majakan huippuun hankittiin Ranskasta valolaitteisto linssistöineen.  Punnuksilla toimiva koneisto antoi laitteistolle pyörimisliikkeen.  Polttoaineena oli ensin naurisöljy, sitten petroli. Loisto näytti valkoista kiinteää valoa, jossa oli 6 sekunnin vilkku joka minuutti eli kiinteä valo 54 sekuntia ja vilkku 6 sekuntia.  Valo näkyi aina 22 kilometrin päähän.  Majakan koevalaistus suoritettiin 12.9.1873 ja majakan huipulle sytytettiin valo ensimmäisen kerran 22.9.1873.

Vuonna 1904 vaihdettiin lamppu Forselles petrolikaasuttimeen ja 23.10.1930 siirryttiin petrolikaasutinpolttimoon.  Majakan alkuperäinen valolaite oli käytössä 1962 asti, jolloin laitteisto purettiin ja sen tilalle asennettiin Hailuodon Marjaniemen majakasta poistettu automaattinen, asetyleenikaasulla toimiva valolaitteisto.  Vuonna 1988 asennettiin energialähteeksi tuuligeneraattori ja vuonna 1995 aurinkopaneelit, jotka antavat loistoon 60 Watin tehon.
 
Vuonna 1962 majakka automatisoitiin, jolloin majakan henkilökunta jätti lopullisesti Säpin majakkasaaren.

Historialyhennelmän lähteenä on ollut Lasse Wahlroosin kirjoittama 'Säppi, Selkämeren loisto' -historiakirja.